Asianomistajan korvausvaatimukset
Rikoksen uhri voi vaatia tekijältä korvausta kuluista, ansionmenetyksestä, kivusta ja kärsimyksestä sekä esinevahingoista.
Varaa aikaSoita 040 363 8342Mitä voi vaatia
Vahingonkorvauslaki määrää, mitä rikoksen aiheuttamasta vahingosta korvataan. Henkilövahingossa korvataan muun muassa hoitokulut, ansionmenetys sekä kipu ja särky. Joissakin rikoksissa voi saada korvausta myös kärsimyksestä, esimerkiksi vapauteen, kunniaan tai yksityisyyteen kohdistuneissa teoissa.
Esinevahingossa korvataan rikkoutuneen tai kadonneen omaisuuden arvo tai korjauskulut.
Kuka vaatimuksen ajaa
Syyttäjä voi ajaa asianomistajan korvausvaatimusta, jos se ei ole riitainen tai monimutkainen. Monesti on kuitenkin parempi, että avustaja muotoilee vaatimuksen ja sen perusteet itse. Silloin vaatimus perustellaan kuiteilla ja lausunnoilla eikä jää yleiselle tasolle.
Jos tekijä ei maksa
Tuomittu korvaus voidaan periä ulosoton kautta. Henkilövahingoista voi lisäksi hakea korvausta valtiolta rikosvahinkolain perusteella, jos tekijältä ei saada maksua tai vakuutus ei korvaa vahinkoa.
Kysy omasta tilanteestasi
Soita 040 363 8342 tai varaa aika kalenterista. Kerromme ensin, mitä asian hoitaminen maksaisi ja kattaako oikeusturvavakuutus tai oikeusapu sen.
Varaa aikaSoita 040 363 8342